Väliaika, kahvia ja pullaa

Kovasti kiirettä pitää. On opintojen harjoittelujaksoa, opparia, asunnonhakua ja työpaikan metsästystä. Kaikki samaan syssyyn. Otsasuoni pullottaa. Eniten kuitenkin puhdetyöt jäihin on saanut rakkaan Fedjaseni sairastelu. Toviin ei siis minusta ehkä blogin puolella kuulu. Nyt on tärkeämpää keskittyä hoivaamaan poloista ja pyrkiä suoriutumaan pakollisista koulujutuista kunnialla.


Pipoja

Tässä vielä muutama joulahja, jonka väkersin.


Suloiselle Lotalle, syntyi pehmoinen pipo.  Resorissa 1 oikein kiertäen, 1 nurin.
Pituuden oltua riittävä tein muutaman kavennuksen loppuun, kunnes keräsin kaikki silmukat sumppuun.  


Mustassa pipossa on korinpohjaneuletta.
Sininen neule on anopin lempiväreissä, ainaoikein, tehty kaulaliina.

Have a nice flight!

Siskolle valmistui joululahjaksi pussukka. Pussukan sisältä löytyy unimaski, villasukat ja korvatulpat. Kaikkea siis, mitä pitkillä lentomatkoilla tarvitsee. Pussukan ja unimaskin tein vanhasta samettihameestani, jota ei ollut tullut käytettyä vuosiin. Näin siitä on ehkä enemmän hyötyä. Sukat ovat 100% alpakkaa, joten ne ovat pehmoiset ja lämpimät unisukat. Unimaskin teossa pääsin taas harjoittelemaan kirjontaa. Korvatulppia en edes yrittänyt lähteä väkertämään itse, joten ne ovat ihan vaan apteekin hyllystä...



Villasukka jos toinenkin

Tässä muutama pari joululahjoiksi tekemiäni villasukkia. Jouluksi valmistui yhteensä 7,5 paria sukkia. J joutui tyytymään parittomaan sukanvarteen...

Kirjoneulesukkiin tein kuvion päästäni ja sain hyvin käytettyä ylijääneitä pikkukeriä lankaa.

Pinkkeihin sukkiin tein nirkkoreunan ja ristiin vahvistetun kantapään

Kerroksia-blogista löytynyt vohvelineule on nykyään lempikuvioneuleeni sukissa.
Kantapää on vahvistettu perinteisesti ja kärjessä kapea nauhakavennus

Väriä vaihtavan langan sävyt olivat mielestäni kuin tehty kummipojalleni.
Varren resorissa 1 oikein kiertäen, 1 nurin. 

Kauluri

Tämä kauluri oli todella nopea ja helppo tehdä. Se oli valmis kädenkäänteessä. Pidän simppelistä lopputuloksesta. Kaulurin annoin joululahjaksi äidilleni, jota mielestäni kyseinen haalean vaaleanpunainen väri pukee oivallisesti. Lanka on Viking Mohairia ja puikot olivat numeroa 8. Loin 30 silmukkaa ja neuloin aina-oikein, kunnes kerä loppui. Lopuksi ompelin paikalleen etsystä hankkimani puunapit. Napinläpiä ei tarvita, sillä silmukat ovat niin suuria, että ne toimivat napinläpinä. Kauluria voi pitää monella tavalla, riippuen montako nappia laittaa kiinni ja mihin suuntaan kääntää halkion. 




Heijastimia

Tänä jouluna usea toveri löysi antamastani paketista heijastimen. Heijastimia valmistui huovasta, puunapeista ja itseliimautuvasta heijastinkankaasta. Puisten heijastinnappien taustalle liimasin rintaneula-aihion, jolla nappi on helppo kiinnittää vaikkapa takinrinnukseen. Napit maalasin aluksi akryylimaaleilla ja suojasin pinnan lakalla.